torstai 20. syyskuuta 2012

Emme murehdi huomisesta - me vain suunnittelemme sen :)

Moi taas! :)

Tänään myö saatiin tietää vähän enemmän siitä, mitä seuraavat kolme kuukautta tulevat pitämään sisällään. Aamulla myö tavattiin Ită, iltapäiväkerhotoiminnasta vastaava opettaja. Meillä on mahdollisuus osallistua joka päivä tunniksi iltapäiväkerhon toimintaan. Ensin myö saadaan katella, millasta meno siel on, ja sen jälkeen mein pitää kehitellä sinne ite lapsille jotain aktiviteetteja. Ită ehdotti, et myö voitais tehä tääl jotain suomalaista, kuten vaik leipoa jotain. Ideoita otetaan vastaan! :D

Seuraava miittinki oli Lubkan kanssa. Lubka hoitaa lasten ja nuorten toimintaa. Sen mukana myö voitais osallistua pyhäkouluun sekä mein omassa kirkossa että jossain muussakin kirkossa, pikkulasten muskariin,  uskonnon tunneille alueen eri kouluissa ja tän kampuksen eskarissa, sekä viikottaisille lstenkotivierailuille. Lisäksi on toimintaa myös nuorille: myö voidaan osallistua yhden nuorten ryhmän vetämiseen, ja sitten viikottain on iltoja, joihin kokoontuu opiskelijoita (myös muista maista kotoisin olevia), ja myö voidaan ite osallistua siihen toimintaan. Eli työn keskellä meille on tarjolla onneksi myös jumikset ja nää nuortenillat, joissa myö saadaan vaan olla ja oppia. :)

Tässä siis ruoka-annos tänään.
Riisi-vihannes-kana -sekoitus
taas kivasti palloina. :)

Lounaan jälkeen -kerrankin myö muuten koululounaalla suunnilleen tiedettiin, mitä siinä lautasella oli:D - myö tavattiin Zuzka. Zuzka on yks eskarin vetäjistä. Sen kanssa sovittiin, et myö vedetään kerran viikossa kahdelle ryhmälle jonkinmoin 30 minuutin juttu. Sekin saa olla lähes mitä vaan. Myö jo pistettiin aivoriihi käyntiin, et mitähän kivaa tää vois olla.

Ja sittenhän meillä on tosiaan vielä opiskeluakin täällä: tutustumme Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin. Kyseisen koulun lukukausi alkaa ensi maanantaina, ja ope sanoi lukujärjestyksen näin ollen selviävän ehkäpä tiistaina. ;) Sitä odotellessa. Myö saadaan siis ymmärtääksemme itse valmistaa mein lukkari, ja päättää, mihin kaikkeen myö osallistutaan. :)

Heidi on ihan pipi. :( Enni oli alkuviikost, mut se meni vähäl niistämisel ohi, mut Heidi tais saada sen taudin, ja se vaan palelee ja juo teetä. Möh. Nää slovakialaiset ihmiset ei ymmärrä, et miten meil voi olla kylmä. Asuntola on melko vilpoin, etenkin lattia. Lämmitys laitetaan päälle aikasintaan ihan loppukuusta. Nyt on viel niin lämmin, ettei tarvitse. Kun myö kysellään apua vilpoisuuteen, kommentti opettajaltakin oli: "Mut työhän tuutte Suomesta, miten työ voitte palella?" :D Että näin.. - Mut myö just kateltiin Forecasta, et ens viikol pitäis olla yli 20 astetta.. :)

Tääl on kauhea liikennekulttuuri. Autot vaan suihkii, vaik kävelijä olis suojatiellä. Pitää vaan opetella kattomaan ennen suojatielle astumista, ettei autoja näy missään. -Niin no, todennäkösempää ehkä on, et se ruoka ilmestyy huoneesen, kun vaan makaa sängyssä.. ;) Eilen sato ihan turkasesteensa vettä, ja autoteitten reunat tulvi vettä, ja sitte ne autot vaan suihki, ja vedet lens kauniissa kaaressa mein päälle. Kiva. [Oltiin muuten tulossa Lidlistä just silloin, löydettin kiva kotoisa (saksalainen) kauppa täältä.] Täällä myös kuuluu aikas usein hälytysajoneuvojen sireenien ääni... Mut myö ollaan tosi varovaisia. :) Tuossa kuvassa on täkäläinen (virallisesti jus tuo on kyllä wieniläinen) suojatien merkki. Meistä on aikas hauska tuo hattu tuolla ukolla päässä. :)

Tääl on ihana tori! Siel myydään kaikkia suomalaisia markkinajuttuja, kuten vaatteita, ja siel on myös paljon ihania tuoreita hedelmiä. Ja se on vissiinkin aina maanantaista lauantaihin auki! :) Myö ostettiin sieltä torilta suloset pappa-tossut eurolla, ja muutamaksi päiväksi riittänyt luumusatsi maksoi n. euron. Jotain hassuja marjoja (joita myö luultiin viinirypäleiksi) ostettiin useampi terttu n. 50sentillä. Jatketaan nyt sitten syömisistä juomiseen. Viimeks unohettiin kirjottaa, mutta kun myö tultiin tänne viime perjantaina, ja kun myö päästiin ruokalaan, opettajan eka kysymys oli "You want some beer?" :D Ja sitten takaisin ruokaan: Myö ollaan syöty mm. stracciatella- ja suklaajogurttia. :D On vähän venkan makusia, mut aikas hyvää kuitenkin. :) Niin, ja tääl on niin hyvää vanilijajogurttia, et sellast ei ole Suomessa tullut vastaan. :)

Nyt myö vietetään vapaa viikonloppu. Luvassa paikkoihin, kulttuuriin ja ihmisiin tutustumista - kuten ihanat opettajatkin kehottavat. :)

To be continued...

Kipeisin & terveisin:
Heidi & Enni
:)

3 kommenttia:

  1. Ihanaa miten paljon(vaiks vaikka joka päivä kuulisin kuulumisianne) ootte kirjoittaneet. Näitä teidän juttuja on nii kiva lukea ja teidän persoonatkin tulee jokaisessa kommentissa vastaan(kuten se, et Enni tykkää jäätelöstä :D) Teil vaikuttaa olevan siel kyllä kivaa. Ihan tosi kivat viikonloppu suunnitelmatkin(niin siitä vaihtariajasta kuuluukin nauttia tustuen noihin kaikkiin ja noi jutut on sellasia mitä muistaa sit vanhainkodissakin)!!:) Nauttikaa ja Heidi parantelethan itsesi mahdollisimman pian:). Tuntuu jo nyt kun lukee noita teidän päivityksiä et jonain kauniina päivänä viel on pakko itsekin matkustaa Slovakiaan :) Tässä ku lukee aktiiviseen teidän, Sennin sekä yhden mun kaverin Tiian(joka on Naantalista) nii tulee kyl sellainen reissukuume et vielä joku päivä tahtois lähteä uudestaan maailmalle:) Mut ennen ku kirjoitan teille romaania tänne niin lopetan ja toivon et kirjoittakaa te taas pian meille :)

    VastaaPoista
  2. Ihana, Anette! :) Kiitos paljon, kiva, jos tykkäät mein kirjustuksia lueskella! :D Myö kyllä koitetaan ottaa täältä irti mitä saadaan ja hankkia kokemuksia. :) Ehkäpä täältä tulee sin postilaatikkoon joitakin terveisiä;) (Olipas salaperäistä:D)

    VastaaPoista
  3. Luin tänää taas kaikki tähän astiset kirjoituksenne. Teilhän on ihan huippua siellä! Vaiks tosin on kurjaa et sairastelua on ollut matkassa kans. Luin Ennin fb:sta et tuli kiitoksia korteista ja olinkin jo silleen et ääh mäkin tahdon Slovakiasta kortin!:) Mut mut sit löysin tämän niiin jeee ehkä mulla onkin jotakin mitä odottaa ;)

    VastaaPoista