sunnuntai 11. marraskuuta 2012

The Gospel and Acts of...

Heipä hei! :)

Mistä huomaa, että elämä alkaa tasoittumaan matkallamme?
Esimerkiksi siitä, että blogikirjoituksemme ovat harventuneet, koska kaikki ei ole enää niin uutta ja aika on alkanut kulumaan nopsaan. Pahoittelemme tätä. ;)

Ja nyt asiaan..

Olemme muutaman viikon opiskelleet evankeliumeita ja tarkastelleet niiden sisältöjä, kirjoitustyylejä, painopisteitä, kirjoittajia, niiden yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Luettuamme jo kaikki evankeliumit lävitse, mieleeni tulee vain yksi tapa kertoa perjantain, 2.11.2012, tapahtumat, jotka ulottuvat aina seuraavaan päivään saakka.

Korkeita ja värikkäitä taloja Prahassa
"Jo monet ovat lähteneet maailmalle ja laatineet kertomuksia matkoistaan. Niin haluan nyt minäkin kirjoittaa meidän seikkailustamme. Kirjoittaessani kaikkea tätä, haluan kertoa teille, kunnian arvoisat Plokimme lukijat, että olen silminnäkijä tapahtumillemme ja itse kokenut näkemäni todeksi. Tahdon tällä kirjoitelmallani kertoa teille, mitä kaikkea saimme matkallamme kokea ja kuinka Herramme meitä matkallamme johdatti.

>>>Mutta palataan ajassa kuitenkin hieman taaksepäin.. Pyhäinpäivän aattoon.
”Siihen aikaan antoi opettajamme tiedon, että koko valtakunnassa olisi pyhäinpäiväloma. Tämä loma tulisi pitentämään viikonloppuamme ja mahdollistaisi matkustamisen Tšekin pääkaupunkiin, Prahaan. Kaikki slovakit ympäri maata matkasivat perheensä kanssa pyhäinpäivää viettämään. Niin myös Enni lähti Slovakiasta, Martinin kaupungista ja meni pyhäinpäivän jälkeisenä päivänä Keski-Euroopan suurkaupunkiin, Prahaan, sillä häntä siihen niin yllytettiin. Hän lähti sinne yhdessä minun kanssani, vaikka olisin halunnut varhain aamulla nukkua vielä hetken pidempään.”


Tšekkiläinen poliisiauto
Kommentaaria:
Pyhäinpäivää siis vietettiin täällä torstaina,1.11. Aamulla starttasimme klo 6:44 lähtevään junaan, mahdollisimman vähin varustein. Ostimme liput Prahaan ja takaisin. Matkamme kesti kuusi tuntia! Juna oli todella hieno ja alkumatkan saimme istua omassa hytissä, joka kuitenkin oli niin viileä, että jouduimme vaihtamaan paikkaa lämpimään vaunuun. Matkalla ihastelimme maisemia, luimme tenttikirjoja ja otimme pienet torkut ;)



>>>jatketaan..
”Heidän Prahassa ollessaan oli suunnitelmissa yöpyä siellä. Ja he muuttivatkin suunnitelmaa, toisenlaiseksi. Yöpymisen sijaan he viettivätkin Prahassa kokonaisen päivän, sillä heille ei ollut tilaa majapaikoissa. Sillä seudulla olivat Tšekin korunat käytössä, eikä Keski-Euroopan maassa ollut hyötyä euroista, kuin tilillä ja sukan varressa."

Kommentaaria:
Heti Prahaan päästyämme etsimme hyvän ruokapaikan. Onko parempaa paikkaa kuin Mc Donalds? Ehkä?! Mutta tähän hätään se oli paras ;)
Se hienonhieno kirkko :)
Se on ihan vaan taiteellisesti vinossa.. :D
Tsekin korunat olivat kyllä ihmeellisiä (1 euro oli noin 24 Tšekin korunaa), mutta onneksi Visa Electron toimii myös ulkomailla. Praha kaupunkina oli kalliimpi kuin meän Slovakia, mutta ei ihan vetänyt vertoja Prahan hinnat Suomen hinnoille ;) Kiertelimme kaupungissa, räpsimme kuvia (tai siis Enni räpsi) ja kyselimme monestakin hotellista ja hostellista yöpaikkaa. Vastaus oli aina sama: " Sorry, we are full! " No, ei se auttanut kun tutustua Prahaan sitten päivässä, ja kuljailimme hieman lisää kaupungissa. Mikäs siinä oli kävellessä, kun aurinko paistoi, oli lämmin ja nähtävyydet olivat mahtavat. Kaupungin rakennukset olivat todella korkeita, koristeltuja, niissä oli paljon pieniä yksityiskohtia ja kaikki rakennukset olivat yhtä kiveä! Ja taas Enni ja kamera lauloivat, ja mie yritin piirtää päässä karttaa. "Joo.. tultiin tuolta ja käveltiin suoraan... sitten me käännyttiin, siitä jossa luki.. mitähän siinä luki.. no, muistan kun näen.. sitten käännyttiin siitä sinisen talon vai oliko se vihreä.. no värikäs soli... sitten käännyttiin...öö.. oikealle, ylitettiin katu ja vasemmalla.. niin pitkään, että näkkyy...Joo, kartalla ollaan!" Löydettiin katedraali, jota meän molempien harmiksi ei saanut kuvata sisällä. Ovet olivat kuitenkin auki ja mekin kävimme ihastelemassa kirkkoa, jossa oli muutama muukin hiljentymässä ja tietenkin mekin lyöttäydyimme joukkoon. Istuimme siinä, hiljennyimme ja kuuntelimme kaupungin ääniä, jotka kantautuivat kirkoon. Kylläpäs vain harvinaisen kauniin kaijun saivatkin kaikki ulkoa kantautuvat äänet! Ja kirkkokin oli kaunis ja koristeltu, niin sisältä kuin ulkoakin. Näimme ihka oikean rippituolin, paljon alttareita ja maalauksia, veistoksia ja mikä parasta: penkit olivat pehmustetut!

Se suklaapuoti

>>>Jatketaan kaupungille..
"Yhtäkkiä heidän edessään oli suklaapuoti ja valtava näyteikkuna täynnä herkkuja. Tyäret hieman empivät, mutta menivät rohkeasti puotiin..."





Yhen talon seinässä oli paljon lippuja
ja löyty sieltä mein rakas lippukin! <3
Kommentaari:
Prahan kaupungissa oli paljon museoita ja me poikkesimme Kansallismuseossa, tosin vain myymälän puolella. Sieltä mukaamme lähti muutama kortti. Iltahämärissä palasimme takaisin juna-asemalle, jossa oli muutamia liikkeitä. Vietimme noin viisi tuntia asemalla, kaupoilla kierrellen ja Burger Kingissä istuen, ja odottelimme junaamme, joka lähti vasta klo 22:13. Matkasimme yöjunalla takaisin Martinin kaupunkiin, jossa olimme perillä ennen auringon nousua, n. klo 5.30. Yritimme valvoa junassa, mutta minä ainakin sai unen päästä hyvin kiinni. ;)



>>> Jatkuu..
Enkeleitä talon seinällä
"Mutta minä painoin mieleeni kaiken mitä oli matkalla tapahtunut ja kirjoitin sen plokiin. Ja kameraan on paljon kuvia tallennettu.
Tyäret palasivat väsyneenä, mutta kiitollisina kaikesta siitä, mitä he olivat kuulleet ja nähneet. Kaupunki oli juuri sellainen, mitä heille oli k
errottu."


By: Heidi


>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>


Ja sitten Enni siirtyy näppäimistön ääreen.. :)


Myö käytiin pari viikkoa sitten leffateatterissa! Siellä pyörii muutamia eri elokuvia, mutta myö haluttiin mennä kattomaan Asterix & Obelix - V službách jej veličenstva. Elokuva oli dupattu slovakiks! Myö ymmärrettiin lähinnä sanat dobrý ja áno.. Mutta myö ymmärrettiin, kun Asterix ei ymmärtäny. -Suomalaistytöt repes nauramaan, kun Asterix istui penkillä ja höpötti kaverilleen, ja lauseessa vilahti "Nerozumiem" :D Suunnilleen pysyttiin kärryillä, mitä elokuvassa tapahtu, vaikka esimerkiks viikinkien pointti ei ihan selvinnytkään.. Pitää varmaan kattoa leffa vielä kotona. :) Hieman oli hauskaa, kun hahmot puhu slovakkia. Mietittiin, että ehkä ei meidän kauhuleffoja pelkäävien mielestä olis Paranormal activitykaan niin paha, jos hahmot puhuis tätä venkaa kieltä.. :D

Kasvohoitoon myö päästiin myös pari viikkoa sitten. Tässä asuntolassa asuu nuorisopastori, jonka vaimo on perehtynyt kauneudenhoitotuotteisiin. Se tarvitsee johonkin "testikasvoja", ja meitäkin se pyys auttamaan. Sen kylpyhuoneessa myö sitten istuttiin ja kokeiltiin kasvojenhoitotuotteita. Vaaleenpunasesta pullosta laitettiin voidetta toiselle puolelle kasvoja, ja valkosesta pullosta toiselle. Sitten aineet pestiin pois, ja poskia siliteltiin ja kokeiltiin, kumpi poski on pehmeämpi. :) Oli niin ihanaa ja rentouttavaa, saatiin vaan nauttia. :) Ei hassumpaa.

Siellä kylpylä-vesipuistossa myö käytiin toisenkin kerran nautiskelemassa lämpimästä päivästä. Oli luvattu lämmin viikonloppu 19.-21.10. Lauantaina myö lueskeltiin lukuläksyjä pihalla topeissa ja avojaloin.. :) Mietittiin sitten, kuinka siitä sunnuntaista vois nauttia parhaiten - ja paras idea oli vesipuistoon lähteminen! Siellä myö taas löllyttiin altaissa ja nautittiin auringonsäteistä. Ihanaa oli! :)


Myö ollaan löydetty täältä M&H. :D Yhestä kauppakeskuksesta löyty yllättäen toinen ja kolmas kerros, kun uskaltauduttiin kurkkamaan yhen oven taakse.. Ja siellä toisessa kerroksessa oli mm. M&H Fashion -liike. Pakkohan siellä oli käydä.. Ihan se ei Henkkamaukkamainen ollut.. Siellä myytiin epä-Hooämmämäisiä vaatteita, ja lisäks sieltä olis voinu ostaa mm. lähes kaikki keittiötarvikkeet. Kokemus sekin oli:D



Suomen pyhäinpäivänä myö käytiin hautuumaalla. Siellä oli paljon kynttilöitä ja aikas kaunista. :) Täällä haudat on massiivisia, ja niissä on reunukset, ja monissa on myös kansi. Täällä myydään paljon tekokukkia, ja niitä oli myös hautausmaalla paljon. Ei niinkään eläviä kukkia, kuten Suomessa, vaan hautojen päälliset oli kirkkaina erilaisista muovikukka-asetelmista. Erilaista, kuin mihin myö ollaan Suomessa totuttu. Mutta kaunista oli. Kyllä ihmiset vei kynttilöitä haudoille myös lauantaina, vaikka täällä pyhäinpäivä olikin jo torstaina.



Heidi kokeili pipoa. :)
Ja osti sen. :)
Ihania palloja!!! :)
Tänään myö käytiin markkinoilla tuossa mein kävelykadulla. Siel oli mukavaa. Kaasupallojen ostaminen jäi odottamaan seuraavaa kertaa;) Mutta jotain muuta pientä ja tarpeellista sujahti kassiin. :) Ilma oli kiva, aurinko meille paistoi. :) Täällä on markkinoillla sellain kiva tunnelma. Vähän ollaan nyt ihmetelty, että miksei sitä tuu Suomessa kotona käytyä koskaan markkinoilla, kun ne on täällä niin kivoja ja ihan viikon kohokohtia. :D No, ehkäpä tilanne tulee nyt muuttumaan. :)






IP-kerhossa askarreltiin
vaahteran lehdistä ruusukimppuja :)
Lisäksi myö ollaan päästy kattomaan koulujen välistä futisottelua, kerätty vaahteranlehtiä, vietetty päivä naapurikaupunki-Vrútkyssa, pelattu paljon pelejä lasten kanssa, leikitetty (ja villiinnytetty :D ) lapsia, ihmetelty lumisadetta ja lumen katoamista, käyty ravintoloissa, vähän shoppailtu, nautittu maisemista ja syksyn raikkaudesta jne. Eli mukavaa tekemistä riittää. :) Töitä, opiskelua ja lukuläksyjäkin on, mutta kyllä vapaa-ajankin saa kulumaan. :)





Terveisiä Heidin äitille:
Ei se tarjoilijakaan tykänny ;)
Niin, ja paljon ollaan koulun ohella opiskeltu muitakin juttuja. :) Heidillä on opiskelun alla pirtelön syöminen kävellessä. Ennin kommentti: lähes täysi mahdottomuus.. :D Jäätelöstä puhumattakaan; kerran kokeiltiin, eikä toista kertaa tule.. ;) Mutta vielä on kuukaus aikaa harjotella. :) Hmm, ruoasta puheen ollen.. Tänään myö käytiin ravintolassa syömässä, Suomen tytöt söi turvallisesti kanaa (kuten lähes aina:D ). Punakaali ja maissit ei oikein maistunu täällä. Tässä sitten tulos Heidin lautasella ruokailun jälkeen:



Mutta, on yks olennainen juttu vielä kertomatta, joka on meitä paljon ilostuttanu ja mein elämään voimakkaasti vaikuttanu, tässä viimisten viikkojen aikana! Kiitos siitä kuuluu Robinille! :D
"Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu-uu se on sun näkönen..."
"Sä oot mun puuttuva palaneeeen!!" :D :D
Niin, ja: "Lippa takana ja elämä edes!"
Nauttikaahan työkin, ystävät rakkaat:
http://www.youtube.com/watch?v=QkEt-g9YAe0
Ps. Työ ette voi oikeesti ees kuvitella, kuinka paljon myö ollaan tätä kuunneltu. :D - Ja myö ei tunnusteta mitään! :D


Näin täällä :) Toivottavasti siekin voit hyvin. :)
Myö koitetaan jatkossa vähän useemmin päivitellä täällä.. :D
Eikä lähetä Prahaan, ainakaan tänä viikonloppuna, kun Bohdan-ope sen meiltä ihan kiels ;)


Ainiin, ja viel tärkeä juttu!! Myö päästiin eilen puhumaan ruotsia!! :) Päiväkodissa oli tyttö ja poika, jotka oli Norjasta kotosin, eikä ne puhunu slovakkia tai englantia.. Sitten kaivettiin ruotsin taito takataskusta, ja selitettiin leikki englannin lisäks ruotsiks. Tytön huulille kohos leveä hymy, ja se juos muitten lasten kanssa leikkiin mukaan. :)

So, terveisiä, hälsningar und greetings od here! :)
- Heidi & Enni
  Kiittää ja niiaa:)